perjantai 20. helmikuuta 2015

Kissanäyttelyt Jyväskylä 15.2.2015

Reissu heitetty ja hyvin meni! Näitä näyttelyitä olin odottanut koko viime vuoden, koska ei tarvinnut alkaa miettimään yöpymispaikkaa, eikä minkäänlaisia matkakuluja! Meiltä Killerin raviradalle on noin 10-15min ajomatka ja mikä parasta, kerrankin ei tarvinnut etsiä näyttelypaikkaa, kun tiesi minne mennä. Oltiinkin jo paikan päällä melkein puoli tuntia etuajassa.

Aamulla kun heräsin, pistin samantien kahvipannun porisemaan. En ollut saanut nukuttua kunnolla edellisenä yönä. Kai sitten jollain tapaa aina jännitän näyttelyitä ja vahdin herätyskelloa läpi yön.. Yhtään ei mukamas väsyttänyt aamulla, sillä kellon soidessa nousin salamana ylös, mikä ei ole tapaistani. Aamukahvin jälkeen tarkistin vielä Kuuran kynnet, että olivat tarpeeksi lyhyet, sekä korvat, että näyttivät puhtailta. Kuljetuskopan esiin ottaessani Kurre tajusi, että ollaan lähdössä. Ensin vähän juostiin karkuun, mutta kuitenkin koppaan laittaessa jäi se sinne ihan tyytyväisenä makoilemaan.

Kopasta puheen ollen, olen harkinnut ostavani toisenlaista kuljetuskoppaa, sillä nykyinen on todella avoin ja siitä näkee ehkäpä vähän liikaakin läpi. Tämä aiheuttaa matkapahoinvointia kissalle ja se huomattiin edellisellä näyttelyreissulla, kun kissa oli oksennellut ympäri koppaa ja surukseni pyöri vielä itsenä siihen. Toinen vaihtoeho olisi tietysti ostaa kuljetuskopan päällinen, joita jotkut tekevät käsin tilaustyönä erikokoisille kopeille. Pimeässä kopassa kissa on rauhallisempi, eikä stressaannu yhtä herkästi ympärillä olevasta hälinästä. Tällä kertaa kopan pimentäjänä sai toimia ihan normaali pyyhe.

Koirakin lähti hoitoon näyttelypäivän ajaksi poikaystäväni kaverille, suuri kiitos hänelle! Eipähän Ginin tarvinnut pitkää päivää yksin kotona viettää. Vaikka Gini kotona osaa nätisti yksin ollakkin nykyään, olisi päivä ollut sille aivan liian pitkä.

Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen oli aika etsiä hyvä häkkipaikka ja laittaa verhot häkkiin paikalleen. Noin tunnin päästä klo 9.30 alkoi arvostelut. Kuuran tuomarina oli saksalainen Angelika Kneifel. Kuuran vuoro oli kolmantena tuomarin pöydällä. Ajattelin, että se on taas liian tuhdissa kunnossa, sillä edellinen kissa ennen Kurrea oli todella pieni, sievä ja siro. En odottanut mitenkään hyvää vastaanottoa. Tuomarilla oli vielä suomalainen tuomarioppilas. Oppilaan mielestä Kuura oli liian iso. Tässä vaiheessa ajattelin, että toivo on menetty, mutta Angelika kehui sen kuntoa. Sanoi, että ei ole lihava, vaan lihaksikas, hyväkuntoinen kissa. Yllätyksekseni hän piti kovasti Kuurasta. Sanoi että on hyvin rento ja hyväluonteinen. Oikein curlimainen kissa. Tulokseksi tuli excellent 1, CAP -serti ja viimeisen sertin saatuaan Kuurasta tuli vihdoin PREMIER!! Lisäksi Angelika pyysi meidät tuomarin paras valintoihin! Oisiko päivä voinut paremmin alkaakkaan?

Siinä hyvien tulosten saatua käytiin poikaystävän kanssa välikahveilla arvostelun jälkeen. Muutama kaverikin tuli näyttelyissä käymään. Ei kuitenkaan kauaa mennyt, kun tuomarin assistentti tuli pyytämään meidät etukäteen TP -valintoihin. Valinnoissa oli Kuura sekä Ragdoll. En edes tajunnut kunnolla kun tuomari valitsi Kuuran voittajaksi. Olin aika hämmentynyt. Mutta tajutessani olin niin onnesta soikeana.

Paneelissa (finaalissa) kastraattinaaraissa oli neljä kissaa. Ragdoll, Maine Coon, pitkäkarva Curl ja meidän lyhytkarva Curl. Ajattelin ettei Kuura pysyisi venytys asennossa yhtään, sillä se oli jännittänyt niin kovasti aamulla ja vaikeuksia oli tässä asennossa pysyä tuomarin paras valinnoissakin. Ihme kyllä se näytti yllättävän hyvältä toisten joukossa ja antoi venyttää itsensä. Voittajaksi valittiin Maine Coon kahdella äänellä. Mutta sai Kuurakin äänen voittajaksi yhdeltä tuomarilta neljästä. Eli taas jaettu kakkonen. Olen niin ylpeä!! Todella hyvä päivä, kotiin tullessa olin taas yhtä hymyä.

Seuraava näyttelymme taitaa olla Helsingin messukeskuksella PetExpon yhteydessä 11.4. näillä suunnitelmilla. Mutta sitä ennen olen lupautunut Kuuran kanssa esittelynäyttelyyn Jyväskylän Pavilijongille eläinmessuille 21.3. sekä Mustiin & Mirriin esittelyyn 7.3. Jyväskylän Seppälän myymälään. Menoa on niin paljon ettei perässä pysy. Ihanaa kuitenkin, että saa esitellä ihmisille tätä upeaa rotua! Ja toivonkin, että sille tulisi suosiota ja kiinnostusta sitä myöten paljon enemmän.



















torstai 12. helmikuuta 2015

Eläimellistä menoa

Taas meni päivä touhutessa, vaikka ajattelin, että tänään en tekisi yhtään mitään. Yövuorosta tultuani nukuin kahteentoista saakka ja sitten en saanutkaan enään pidempään nukuttua. Kai se oli sitten noustava ylös, vaikken ollut edes herätyskelloa laittanut soimaan, tänäänhän piti nukkua pitkään! No siinä sitten "aamukahvia" juodessa katselin ulos ja keli näytti todella kivalta ja keväiseltä. Pakkohan sitä oli lähteä virkistäytymään ulos koiran kanssa. Tarkoitus oli käydä pienellä lenkillä, mutta siitä tulikin sitten isompi, melkein puolentoista tunnin lenkki. Lähdin seikkailemaan Ginin kanssa ympäri pitäjiä ja välillä jouduin kääntymään takaisin reitillä, sillä eksyin ihan ihme paikkoihin. Aikani epämääräistä lenkkiä kävellessäni päätin sitten kuitenkin kääntyä kotiin päin, kun löysin jonkun tutun näköisen paikan. Vajaan seitsemän kilometrin lenkki tuli siis heitettyä. Kotiin päästyä alkoi kyllä jo olotilassa tuntua, että oli ollut edellisen yön töissä!




Muutama päivä sitten saapui myös zooplussan paketti ja kyllä nämä karvakorvat vain taas arvasivat kelle paketti oli tarkoitettu. Kaikki pyörivät pahvilaatikon kimpussa, heti kun paketti oven eteen ilmestyi. Tilasinkin aika paljon kissoille ruokaa tällä kertaa ja Ginille vain luita. Katsotaan miten hyvin tuo uusi kuivaruoka (Purizon) alkaa kissoille maittamaan. Pääasiassa märkäruuista olen syöttänyt Cosman ruokia. Niistä kaikki tuntuu pitävän kovasti. Aina näyttäisi kupit olevan tyhjiä kun sitä leideille tarjoilee.

Tässä vähän listaa mitä tilailin:

1. Purizon kuivaruoat: 
- Adult Chicken & Fish
- Adult Fish

Purizon-kissanruoan edut:
  • 70% valikoitua lihaa tai kalaa
  • 30% hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä
  • 0 % viljaa
  • korkea proteiinipitoisuus 44 %
  • runsaasti laadukkaita omega-3- ja omega-6-rasvahappoja
  • hellävarainen valmistus
  • ei keinotekoisia säilöntä- tai väriaineita
  • laktoositon ja gluteeniton
2. Cosma märkäruoat:
- Cosma Original
- Cosma Glory 
- Cosma Thai
  • Cosma on hyytelöpohjainen märkäruoka kissalle. Se koostuu puhtaasta lihasta tai kalasta keitinliemessään, jotta ravintoarvot ja maku ovat parhaimmillaan.
3. Mac's märkäruoka lajitelma (tämä tuli nyt uutuutena testiin)
  • märkäruoka kaikille kissoille, kätevässä lajitelmapakkauksessa, mureke tai hyytelö, lihaa vähintään 70%, viljaton ja soijaton, säilöntä- ja väriaineeton.
4. Barkoo puristeluut
  • vähärasvaiset Barkoo-puruluut ovat 100 %:sti vahvaa naudannahkaa, joka tarjoaa koiralle puuhaa pitkäksi aikaa ja hoitaa samalla suuhygieniaa luonnollisella tavalla. Aromi-, väri- ja säilöntäaineeton.
5. Dokas -kananrintawrap 
  • Murea wrap kananrinnasta ja naudannahasta. Erityisen vähärasvainen makupala, hellävaraisesti ilmakuivattu ja lisäaineeton.



Tähän päivään sain myös mahtumaan Kuuran pesun, sillä näyttelyt ovat 3 yön päästä. Huisin jännää! Kuura ihme kyllä, ei taaskaan välittänyt pesusta mitään. Olenpas saanut siitä reippaan kissan! Pesuun meni noin puolisen tuntia, kun vielä kuivasin kissan hiustenkuivaajalla. Kuivaajaa Kuura kyllä vihaa ylikaiken. Mutta urheasti se sinnitteli senkin ajan. 

Kissan pesusta sen verran, että itse pesen Kuuran kolmella eri aineella. Kuulostaa paljolta, mutta turkista tulee tälläkeinoin todella pehmoinen ja silkkinen. Ensikisi poistan turkista ylimääräisen rasvan ihan tavallisella laimennetulla Fairylla. Huuhtelun jälkeen pesen kissan sille tarkoitetulla shampoolla (meidän shampoo on hellä iholle, sillä se on pentushampoo.) Shampoo saa vaikuttaa hetken, ennen uusinta huuhtelua. Seuraavaksi pesen turkin hoitoaineella ja sitten viimeisen kerran hyvä huuhtelu. Näyttelypäivänä suihkutan turkkiin kiiltoainetta ja se riittää. Kaikki shampoot ja suihketuotteemme olen ostanut Petenkoiratarvikkeelta ja ne ovat Anju Beautén tuotteita. Voin suositella!

Kynnen leikuu ennen pesua


pesuaine vaikuttaa


puoliksi kuivattu katti



lauantai 7. helmikuuta 2015

Helsingin pölyissä

Kohta on kevät ja energiaa on alkanut tulla sitä myöten kiitettävästi. Hirveä matkustuskuume iski jo uudenvuoden jälkeen, joten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt olisi pakko suunnitella jotain oman pään menoksi. Nyt oli vain _pakko_ päästä reissuun. Niin sitten sain kuin saikin aikaiseksi lähdettyä tuulettumaan muuallekkin, kuin lenkille koiran tai hevosen kanssa! Kävin siis kaverini luona Helsingissä. Viimeksi taisin sielläkin käydä katsomassa Apassionataa ja vuosi taisi olla 2010! Miksi en käy ikinä missään? Hyvä kysymys. Olen varmaan ylitsepääsemätön mökkihöperö. Pitäsi ottaa tavaksi suunnitella reissuja tietyin väliajoin, ettei näin pääsisi aina käymään.

Varasin siis liput paria viikkoa aikaisemmin Onnibussilta ja lähdin sitten 29pv torstaina kohti Helsinkiä. Reissu oli lyhyt, mutta ytimekäs. Toivottavasti en uuvuttanut kaveriani henkihievereihin, sillä käytiin perjantaina kiertelemässä kauppoja lähemmäs kahdeksan tuntia! Illasta lähettiin vielä kymään Kallion baarissa ja keskustan bäkkärillä. Olin säästänyt kaikki rahani alennusmyyntejä ja tätä reissua varten mutta loppujen lopuksi, en tuhlannut paljoakaan rahaa. Mikä yleensä ei ole tapaistani, jos sitä on yhtään ylimääräistä! Mutta en voi valittaa. Parempihan se on, ettei kaikkea tuhlaillut. Lauantaina lähdin sitten jo takaisin kohti Jyväskylää. Tietysti pientä draamaa täytyy joka reissulla olla joissa olen. Tällä kertaa meinasin myöhästyä Jyväskylään lähtevästä linja-autosta, kun joku oli sitten päätynyt metron alle ja aikataulut viivästyivät tämän takia. Onneksi paikallisliikenne toimii muillakin kuin metrolla, niin kerkesin juuri ja juuri bussiin! Kyllähän se vähän harmitti lähteä pois, kun tuntui että vasta oli tullut Helsinkiin, mutta ehkä ensikerralla olen sitten pidempään. Ja jos sitä kävisi sitten muuallakin, kuin ostoksilla.




Pari paitaa Ginatricotista yht. 12e

Puunausvälineitä, tietenkin!

Takki Ginatricotista 20e

Laukku Mangosta 25e



"Muutama" huurteinen

Välikahvilla Fazer Caféssa

Syömässä Vapianossa

Jyväskylään tullessa oli heti "karu" paluu arkeen. Koiran kanssa lenkille ja suunnittelemaan hevosen treeniä. Eipähän sitä työntekoakaan viitsi unohtaa. Ensi viikonloppuna on Kuuran kissanäyttely ja pitäisi vähän alkaa katselemaan mihin starttiin Viivin ilmottaisi. Viivi on ollut kyllä todella reipas lenkeillä! Johan kohta on kulunut 5kk, kun tamma on viimeksi kilpaillut! Ensikuussa olisi eka stratti. Saarijärvi vs. Kangasniemi, siinä vasta pohtiminen kumpaan ilmoittaa :) Tänään illasta maakuntamatkailua todennäköisesti kotikonnuille Karstulaan, saas nähdä. Vai jääkö vain kotiin löhöilemään.




Kenties?

Ruokatauko